Riittävän hyvä vanhemmuus

Vanhemmilla on vastuu lapsensa kasvattamisesta. Tukea vanhemmuuteen saa sosiaalipalveluilta.

Riittävän hyvä vanhemmuus – lähestymistapoja

Vastuu lapsen kasvatuksesta, kehityksestä ja hyvinvoinnista on hänen vanhemmillaan ja muilla huoltajilla. Tarvittaessa vanhemmilla on oikeus saada tukea vanhemmuuteensa julkisista palveluista, kuten hyvinvointialueen sosiaalipalveluista. Aina vanhemmat eivät tuettuinakaan kykene huolehtimaan lapsesta. Silloin lastensuojeluviranomaisten on arvioitava vanhempien kykyä vanhemmuuteen.

Kykyä ja osaamista vanhemmuudessa tarkastellaan vähintään epäsuorasti myös silloin, kun pohditaan, millaisen tuen ja avun turvin vanhemmat pystyvät vastaamaan riittävän hyvin lapsen kasvatuksesta, kehityksestä ja hyvinvoinnista. Toisaalta myös vanhemmat, jotka eivät ole tuen tarpeessa, saattavat pohtia ja arvioida omaa vanhemmuuttaan ja kysyä itseltään, olenko minä vanhempana riittävän hyvä.

Riittävän hyvälle vanhemmuudelle ei ole tyhjentävää määritelmää, vaan sitä joudutaan pohtimaan aina uudelleen. Myös vanhemmuus itse on moniulotteista ja muodostuu erilaisista osa-alueista. Ihmisten elämäntilanteet ja ominaisuudet voivat vaikuttaa vanhemmuuteen niin, että niiden seurauksena jokin osa vanhemmuudesta voi olla haasteellista samalla, kun jokin toinen osa on riittävän hyvää.

Vanhemmuuteen voi saada tukea ja täydennystä puolisolta, sukulaisilta, ystäviltä tai esimerkiksi perhetyöntekijöiltä niin, että vanhemmuus kokonaisuutena on toimivaa.

 

Lastensuojelun näkökulma

Vaikka riittävän hyvä vanhemmuus pakeneekin pysyviä määritelmiä, sen lähestymiseen on olemassa keinoja. Sitä voi tarkastella esimerkiksi lastensuojelun näkökulmasta. Juridisesti lastensuojelu perustuu lastensuojelulakiin, jossa on huomioitu myös YK:n lapsen oikeuksien julistuksen sisältöä.

Lapsella on oikeus ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon. YK:n lapsen oikeuksien julistuksen mukaan lasta on suojeltava väkivallalta, vahingoittamiselta, laiminlyönniltä, välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä.

Lastensuojelulain mukaan perheen tukemisen tavoite on lapsen edun toteutuminen. Lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomio siihen, miten eri vaihtoehdot turvaavat lapselle seuraavat asiat:

  • tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet
  • mahdollisuus saada ymmärrystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaista valvontaa ja huolenpitoa
  • taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus
  • turvallinen kasvuympäristö sekä ruumiillinen ja henkinen koskemattomuus
  • itsenäistyminen ja kasvaminen vastuullisuuteen
  • mahdollisuus osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissa
  • kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioiminen.

Kenelläkään – esimerkiksi vanhemmilla, sukulaisilla, lähiyhteisön jäsenillä, opettajilla, neuvolatyöntekijöillä, sosiaalityöntekijöillä tai muilla viranomaisilla – ei ole oikeutta rikkoa lapsen oikeuksia. Lastensuojelun näkökulmasta vanhemmuus on riittävän hyvää, kun lapsi voi kasvaa ja kehittyä kotiympäristössään turvallisesti.

Jos lapsi joudutaan ottamaan huostaan, jotta hänen kehityksensä, kasvunsa ja hyvinvointinsa voidaan turvata, vanhemmuus ei ole ollut riittävän hyvää. Joissakin tilanteissa riittävän hyvä vanhemmuus voi toteutua tuettuna, jos vanhemmat saavat tarpeeksi oikea-aikaista ja oikeanlaista tukea lapsen kasvattamiseen ja hänestä huolehtimiseen.

Huostaanoton ja tuetun vanhemmuuden välimaastoon jää joukko lapsia, jotka elävät koko ajan jonkinasteisessa emotionaalisessa, fyysisessä tai sosiaalisessa puutteessa, mutta puutteet eivät näy ulospäin niin selvästi, että ne johtaisivat esimerkiksi lastensuojeluilmoitukseen.

Muita näkökulmia

 

Vanhemmuutta kyseenlaistetaan enemmän vammaisten kuin muiden vanhempien osalta. Vanhemmat, joilla on kehitysvamma tai laaja-alaisia vaikeuksia oppimisessa, pelkäävät, että heitä pidetään huonoina kasvattajina ja lapsi otetaan heiltä pois. Nämä havainnot syntyivät Kehitysvammaisten Tukiliiton hankkeissa Äiti ei pysy kärryillä (2010–2014) ja Enemmän otetta ja osallisuutta (2006–2009).

Älykkyyden määrä ei kuitenkaan kerro kyvystä toimia vanhempana. Sen sijaan kehitysvamma tai laaja-alaiset oppimisvaikeudet voivat vaikuttaa siihen, millä tavalla henkilö oppii vanhemmuuteen ja millaista tukea hän tarvitsee ollakseen riittävän hyvä vanhempi.

Äiti ei pysy kärryillä -hankkeen loppuseminaari käsitteli niiden perheiden arkea ja tuen tarpeita, joissa vanhemmalla on kehitysvamma tai laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Seminaariin osallistui muun muassa perheiden kanssa työskenteleviä sosiaalialan ammattilaisia.

Heitä pyydettiin vastaamaan kirjallisesti omin sanoin kysymykseen, mitä on riittävän hyvä vanhemmuus. Kysymykseen vastasi 41 osallistujaa. Suurin osa heistä vastasi luettelemalla useita tekijöitä, jotka yhdessä muodostavat riittävän hyvää vanhemmuutta.

Kysely antaa suuntaviittoja siitä, millaisista aineksista vanhemmuuden ajatellaan muodostuvan. Vastauksissa riittävän hyvä vanhemmuus jakautuu lapsen, vanhempien ja perheen näkökulmiin.

 

Lapsen näkökulma

Lapsen näkökulmasta riittävän hyvään vanhemmuuteen kuuluu lapsen fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista perustarpeista huolehtiminen. Vanhempien on myös huolehdittava, että lapsi voi elää, kasvaa ja kehittyä turvallisessa ympäristössä. Turvallisuutta luovat muun muassa vanhempien asettamat rajat.

Lapsen on saatava hoitoa, hoivaa, huolenpitoa, välittämistä, rakkautta, hellyyttä ja lohdutusta. Lapsen olisi saatava vanhemmiltaan myös ”eväitä elämässä selviytymiseen” sekä ”elämäniloa”. Hänellä on oltava vastavuoroisia kaveri- ja muita sosiaalisia suhteita, ja ainakin yksi aikuinen, johon hänellä on luottamuksellinen suhde.

Moni vastaus tuo esille vuorovaikutuksen tärkeyden, esimerkiksi: ”Kyky kohdata lapsi aidossa vuorovaikutuksessa ja tarjota läheisyyttä.” Riittävän hyvää vanhemmuutta toteutetaan kodin arjessa. Siihen kuuluu, että lapsi saa ruokaa, puhtaita vaatteita, ulkoilua, lepoa ja unta. Lapsella pitää olla arkea rytmittäviä rutiineja ja häntä on kohdeltava hänen ikätasonsa mukaisesti.

Yhdessä vastauksessa todettiin, että riittävän hyvä vanhemmuus on toteutunut silloin, kun ”tuloksena on onnellinen ja tasapainoinen lapsi”. Eräässä toisessa vastauksessa huomautettiin, että jokaisella lapsella on oikeus siihen, että hänen vanhempansa kykenevät riittävän hyvään vanhemmuuteen.

 

Vanhempien näkökulma

Kun riittävän hyvää vanhemmuutta tarkasteltiin vanhempien näkökulmasta, monessa vastauksessa todettiin, että riittävän hyvää vanhemmuutta on kyky tunnistaa omat avun ja tuen tarpeensa, hakea apua ja suostua ottamaan sitä vastaan.

Tämä tuotiin esille muun muassa seuraavilla tavoilla:

  • Rohkeus hakea apua.
  • Tunnistetaan oma avun tarve.
  • Kyky tunnistaa omia voimavaroja ja haasteita.
  • Kun lapsen turvallinen arki on vaarassa, osaisin ja uskaltaisin pyytää apua ajoissa.
  • Huolehtii omasta jaksamisestaan, jotta jaksaa olla vanhempi!

Vastaajat näyttävät pitävän avun tarpeen tunnistamista sekä avun hakemista riittävän hyvään vanhemmuuteen kuuluvina vanhemmuustaitoina. Avun ja tuen saaminen nähdään myös vanhempien oikeudeksi.

 

Perheen näkökulma

Kun vastauksissa tarkastellaan riittävän hyvää vanhemmuutta koko perheen näkökulmasta, esille nousee kodin tai perheen ilmapiiri. Sen tulisi olla luonteva, turvallinen, hyvinvoiva, vuorovaikutuksellinen ja lapsen kehitystä tukeva.

Henkisesti ja fyysisesti turvallisessa perheessä perheenjäsenet uskaltavat olla yksilöllisiä, ja lapsi saa kasvaa sellaisena persoonana kuin hän on. Eräässä vastauksessa suositeltiin myös huumorin käyttämistä, ja toisessa todettiin, että riittävän hyvän vanhemmuuden tuloksena perheen arki toimii.

Abstraktein riittävän hyvän vanhemmuuden sisällöistä oli rakkaus. Rakkaus nähtiin tärkeäksi osaksi lapsen emotionaalista ympäristöä, kuten kodin ilmapiiriä tai asennetta, jolla lasta hoidetaan ja kasvatetaan, esimerkiksi: ”rakkautta ja rajoja”, ”rakkautta ja perusturvaa” ja ”hoitoa, huolenpitoa, rakkautta ja läheisyyttä”.

Toisaalta rakkauden käsite esiintyi myös yksin kuvaamassa riittävän hyvää vanhemmuutta, muun muassa tähän tapaan:

  • Rakkaus.
  • Rakkaus lapseen ja perheenjäsenten kesken.
  • Riittävän hyvä vanhempi rakastaa lasta.
  • Riittävän hyvä vanhemmuus vaatii rakkautta, ainoastaan!

Rakkaus riittävän hyvän vanhemmuuden määritelmänä on siinä mielessä hankala, että vanhempi voi rakastaa lasta lujasti, mutta ei silti pysty toimimaan niin, että lapsen kasvu, kehitys ja hyvinvointi ovat turvatut. Lapsen kasvattaminen ja hänestä huolehtiminen muodostuvat lukuisista konkreettisista teoista, joiden täytyy sujua hyvin: on huolehdittava lapsen ruoasta ja syömisestä, puhtaudesta, vaatetuksesta, virikkeistä, koulunkäynnistä ja niin edelleen.

Yksi vastaaja kirjoitti, että myös silloin, kun lapsen etu vaatii sijoittamista kodin ulkopuolelle, [biologisten] vanhempien vanhemmuutta täytyy tukea. Näin riittävä vanhemmuus voi toteutua, vaikka vanhempi ei eläisikään lapsensa kanssa. Oikeanlainen tuki voi mahdollistaa sen, että vanhempi kokee hyvää vanhemmuutta ja lapsi voi iloita vanhemmastaan silloinkin, kun he eivät asu yhdessä.

Yhdessä vastauksessa tuotiin esille perhettä laajempi perspektiivi, jatkuvuuden ulottuvuus. Sen mukaan riittävän hyvän vanhemmuuden edellytyksiä ovat kyky, halu, tahto ja mahdollisuus uuden sukupolven kasvattamiseen ja siitä huolehtimiseen.

 

Perhekulttuuria kunnioittaen, erilaisuutta sietäen

Vanhemmat voivat hakea ja saada tukea vanhemmuuteensa kotikunnan perhe- ja sosiaalipalveluista. Sosiaalihuoltolain mukaan lapsiperheillä on oikeus saada kotipalveluja, kun se on välttämätöntä lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kotipalvelua on järjestettävä esimerkiksi vamman, sairauden, uupumuksen tai erityisen perhetilanteen vuoksi. Kotipalvelu, perhetyö ja vertaisryhmätoimintaan osallistuminen eivät edellytä lastensuojelun asiakkuutta.

Perhetyöllä on sitä paremmat mahdollisuudet vahvistaa perheen selviytymistä ja löytää perheen omia voimavaroja, mitä paremmin perheen kanssa työskentelevä ammattilainen tuntee perheen ja sen oman perhekulttuurin.

Palvelujen suunnittelua vanhempien ja perheen näkökulmasta kutsutaan ekologiseksi lähestymistavaksi. Työntekijältä se edellyttää perheen kohtaamista avoimen mielin sekä omien asenteiden ja työotteen juurien tiedostamista. Jokaisella perheellä on omat toimintatapansa, asenteensa, arvonsa ja historiansa. Myös perheen sosiaalinen ympäristö, kuten lähiyhteisöt ja tukiverkostot, vaikuttaa siihen, miten perheessä ajatellaan ja toimitaan.

Perhekulttuurin tunteminen auttaa työntekijää suhtautumaan perheeseen ammatillisesti. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän jättää työssään henkilökohtaiset mielipiteensä syrjään ja sietää perheiden erilaisuutta: jokaisella perheellä on oikeus toimia omalla tavallaan, kunhan toiminta ei riko lastensuojelu- tai muita lakeja.

Esimerkiksi perheen siisteyskäsitykset voivat poiketa kotikäyntejä tekevän työntekijän siisteyskäsityksistä, mutta niin kauan kuin sotkuisuus ei vaaranna lapsen hyvinvointia tai terveyttä, asia ei kuulu hänelle. Laki ei myöskään määrää, syökö lapsi välipaloina kasviksia vai jotain muuta. Perheen omaa kulttuuria arvostava työntekijä tiedostaa vallankäyttönsä rajat ja ymmärtää, missä asioissa perheellä on oikeus toimia omalla tavallaan.

Asiakasperheen perhekulttuurin tunteminen auttaa työntekijää ja vanhempia ymmärtämään toisiaan. Työntekijällä ja vanhemmalla saattaa esimerkiksi olla erilainen käsitys siitä, mitä kurinpito tarkoittaa. Tätä kuvaa Äiti ei pysy kärryillä -hankkeen piiristä saatu esimerkki, jossa perheen isä kertoo perhetyöntekijälle olevansa perheessä kurinpitäjä; äiti on isän mielestä liian löperö kasvattaja. Jos työntekijä ei kysyisi isältä, mitä tämä tarkoittaa kurinpidolla, hän voisi automaattisesti olettaa, että isä lyö lapsia tai kurittaa heitä muuten fyysisesti. Kun työntekijä tarkistaa asian, hän saa tietää, että kuri tarkoittaa jäähypenkkiä. Työntekijä ehdottaa, että lapsilla olisi jäähyllä jotain tekemistä, esimerkiksi värityskirjoja.

Työntekijä oppii tuntemaan perhettä, jos hän muistaa työnsä tiimellyksessä, että vanhemman käyttäytymiselle on syynsä, jotka kannattaa selvittää. Jos vanhempi ei halua viedä lasta toimintaterapiaan, kannattaa ottaa selvää syystä ”käskemisen” sijaan. Syyksi voi paljastua, ettei vanhempi jaksa odottaa käytävässä, kun lapsi on terapeutin luona. Tilanne korjaantuu, jos vanhemmalla on odotuksen aikana mielekästä ajankulua. Haluttomuuteen viedä lapsi päivähoitoon saattaa olla syynä, että vanhempi kokee sen liian vaikeaksi. Matka pitäisi tehdä bussilla, ja yksinhuoltajavanhempana hänen olisi otettava mukaan myös päivähoitoon menevän lapsen vilkas sisarus, jonka vahtiminen bussissa on hankalaa. Ekologisessa lähestymistavassa perhe on työntekijälle tietolähde, joka antaa perustan hänen toiminnalleen, ei pelkistetty työn kohde.

Kun perheen kanssa toimiva ammattilainen tuntee perheen perhekulttuurin, vanhemmuuteen liittyvistä asioista on helpompi keskustella, ja vanhemmilla on mahdollisuus ymmärtää paremmin tuen tavoitteet. He voivat kokea perhetyöntekijän käynnit aidosti avuksi ja vanhemmuutta tukeviksi. On myös helpompi hahmottaa, millaisia perheen sosiaaliset tukiverkostot ovat, ja nähdä verkostojen antama tuki osana perheen saaman tuen kokonaisuutta. Perhekulttuurin tunteminen auttaa työntekijää kertomaan palveluista nimenomaan asiakkaana olevan perheen näkökulmasta. Tämä on tärkeää etenkin niille vanhemmille, joilla on kehitysvamma tai laaja-alaisia vaikeuksia oppimissa, sillä heidän on muita vaikeampi soveltaa asioita. Jos työntekijä kuvailee palveluja yleisellä tasolla, vanhempien voi olla vaikea ymmärtää, mitä ne heidän perheessään tarkoittavat.

Äiti ei pysy kärryillä -hankkeessa tuli ilmi tilanteita, joissa perheen kotona saattoi käydä useita eri työntekijöitä ilman, että vanhemmilla oli selvää käsitystä heidän käyntiensä tarkoituksesta tai siitä, mitä he tekivät. Eräs vanhempi kuvasi lapsen ja työntekijän tapaamisia sanomalla, että nämä ”tekivät jotain”. Hankkeessa huomattiin myös, että vanhemmat toivovat tulevansa otetuiksi huomioon myös silloin, kun työntekijä tulee tapaamaan lasta. Lapsen kanssa leikkivä työntekijä voi pyytää myös äidin mukaan leikkimään, jolloin äiti ehkä oppii jotain uutta lapsen kanssa olemisesta. Vanhempien huomioimista on myös sanoa heille lapsesta myönteisiä asioita.

Rohkaiseminen, kannustaminen ja esimerkiksi vaikean tilanteen ymmärtäminen tukevat vanhempia paremmin kuin ongelmakeskeisyys ja kritiikki. Työntekijä oppii tuntemaan perheen perhekulttuurin parhaiten, jos hän voi työskennellä saman perheen kanssa riittävän pitkään, eikä käy vain tapaamassa lasta. Parhaassa tapauksessa perhe ja työntekijä ovat yhteistyökumppaneita, joiden yhteistyö tukee vanhempia riittävän hyvään vanhemmuuteen.

Teksti: Tuula Puranen

 

Lähteet:

Kantojärvi, Aila. Ajattelen, että mennään eteenpäin… Vanhemmat ja kokemukset tuesta. Enemmän otetta ja osallisuutta -projektiin liittyvän tutkimuksen tuloksia.  Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.

Salo, Tuija (2014) Ekologinen ja ekokulttuurinen teoria. Lastensuojelun ja perhetyön ammatillisiin erikoistumisopintoihin liittyvä tiivistelmä.

Äiti ei pysy kärryillä -hankkeen Pysytään kärryillä -loppuseminaarissa koottu kyselyaineisto. Helsinki 6.11.2014.

 

Sähköiset lähteet:

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos: Lapsen edun huomioiminen. Viitattu 21.1.2015

Sosiaalihuoltolaki lisää matalan kynnyksen palveluja. STM:n tiedote.  Viitattu 2.2.2015.

 

Haastattelut:

Mölsä, Pia 21.1.2015. Äiti ei pysy kärryillä -hankkeen (2010 – 2014) projektipäällikkö. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.

Henttonen, Pia 21.1.2015. Enemmän otetta ja osallisuutta -hankkeen (2006 – 2009) projektipäällikkö. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.